Nyt on rauhallista.  Liian rauhallista. 

Se on outoa, se ihon ikävä.  Iho muistaa.  Jos olet (niinkuin minä) 52-vuotias, ihollasi on tuhat muistoa entisestä.  Mutta nyt kukaan ei tee uusia muistoja.

Tunnen itseni yksinäiseksi.  On ikävä olla näin vailla kumppania.  Tuntuu, että olisi valtavasti annettavaa.  Pitkä liitto takana ja muutama petturi koettuna.  Tämä viimeisin, voi apua.  Hän ei voinut syödä sikaa, ettei muuttuisi siksi.  No, ei auttanut.   Miksi annetaan lupauksia, joita ei pystytä pitämään.  Ei niitä vaadita vaan rehellisyyttä.

Hei, ei mitään hätää.  Taas mennään innolla eteenpäin odottaen mitä eteen tulee.  Mutta se halu syliin, käpertyminen toisen kainaloon ja se rakasteleminen.  Yhdestä asiasta kadehdin parikymppisiä.  he eivät vielä tiedä miten järisyttävää rakkaus aikuisena voi olla ilman paineita.  Ulkonäkö ongelmia ei periaatteessa ole, koska ei ole mitään ulkonäköä.

Mutta se ihon ikävä, se on kova!

Palaillaan Leena